JartoNieminen

Nuuskasta ja EU:n nautintoainepolitiikasta.

Nuuskan käyttö on puhuttanut viimeaikoina, etenkin huolta aiheuttaa nautintoaineen ajautuminen lasten ja nuorten käsiin.

No, eipä tähän voi muuta sanoa kuin että; Niin, näin siinä käy kun tehdään jonkin nautintoaineen myyminen laittomaksi. Ainoa tapa suojella yhteiskunnan heikoimpia tämän asian suhteen on pitää aine valtion sääntelyn piirissä ja kauppa viranomaisvalvonnan alla.

Joo, heitän tässä nyt sisäisen anarkokapitalistisymppaajani suoraan Merikoskeen, ja klassinen liberalistikin ymmärtää pitää turpansa kiinni. Ettei käy samoin.

Näin pari viikkoa sitten aamu-uutisissa reportaasin jonka lopussa annettiin oivaa mainosta vähävaraisille rajaseutujen työttömille asukeille miten aktivoitua ja ryhtyä taloudellisesti itsenäisiksi, kun kerrotaan että pakulastillisella saa useita tonneja verotta puhtaana käteen. Pikkulisävinkki tähän. Ihan farmariauton peräloosterillinen riittää tälle tasolle pääsemiseen, ja parin ensimmäisen lastin voitoilla ostaakin sitten joltakin lapin kyöstiltä sen ruosteisen vanhan pakun jolla urakka joutuu. Ja kannattaa sitten tähän ryhtyessä pitää mielessä että tärkeintähän elämässä on se, ettei kytät nää. Mut, älkää hei myykö lapsille ja nuorille. Ei sitä kansalaistottelemattomuutta tarvitse tehdä niin että maksimoi haitat ympäristölle.

Todennäköisesti tuossa sivusilmällä seuraamassani uutisessa kerrottiin että kauppa on helppoa somen kautta. Niinhän se onkin, tiedänpä nyt faktana että ihan Oulun alueelta sitä näistä lähteistä ostavat mm. ylikonstaapelitason poliisiviranomaiset, Ja en tiiä pitäskö sille itkeä vai nauraa kun pääministerin tyttären häissä oli vieraille tarjolla nuuskabaari. Vaatii nimittäin aika saakelinmoista harrastuneisuutta koko suvulta, tai vähintään uuden liiton toiselta sukuhaaralta että tämmösen järkkääminen on mitenkään mielekäs konsepti. Ellei sit Sipilä ole tän varjolla tuonut tarkoituksella pojilleen vähän luukututettavaa samalla kun saa siivut omaan käyttöönsä.

Naurettavinta kaikessa tässä hommassa on miksi tuo nuuskan myyntikielto tuli EU:n laajuisesti. Muistan hämärästi lapsuudesta kun nuuskakieltoa värkättiin. Mediassa nuuska leimattiin merkittävästi tupakkaa vaarallisemmaksi aineeksi. Tutkimukset joihin viitattiin olivat käsittääkseni juuri keskieurooppalaista konservatiivilobbareiden moraalihysteriaa tyhjästä. Niillä ei ole mitään tieteellistä meriittiä, nuuskan terveydelliset haitat ovat jotain 5% luokkaa savukkeisiin verrattuna. Yleisesti ottaen, eurooppalaisilla keskushallinnoilla näyttää olevan kova hinku tehdä etenkin vaarattomimmista päihteistä heti kättelyssä kriminalisoituja.

Tilanne on aivan varmasti samanlainen sähkötupakan suhteen, joo onhan se haitallista mutta moraalihysteerikot kuten syöpäsäätiöt ja muut voisivat nyt painua hiiteen rajoittamasta ihmisten valinnan vapautta ja keskittyä demonisoinnin ja kieltolain kiljumisen sijaan asialliseen sivistävään tiedottamiseen. Ainiin, kaikki jo tietää että tää paska on ihmiselle erittäin haitallista mutta käyttäjiä ei kiinnosta ennen kuin osuu omaan nilkkaan ja pahasti. No, ei se asia nyt ainakaan paremmaksi muutu niillä kieltolaeilla kun maksimoivat haitat ja kysyntähän ei katoa mihinkään.

Mikäli oikein muistan, EU:n sisällä tuo nuuskakielto oli tarkoitus viedä täyskriminalisaatioon asti, eli siihen olisi suhtauduttu alkuperäisen ehdotuksen mukaan kuin huumausaineeseen. Tämä oli Ruotsille vähän liikaa ja saivatkin kulttuuriaan ja talouttaan painottaen sitten eriluvat myydä ja valmistaa nuuskaa. Ja kun kyse on yhteiskauppa-alueesta niin melko paska ruveta kriminalisoimaan käyttöä alueenlaajuisesti joten ajatuksesta luovuttiin.

Tuolloin EU:hun isolla hingulla pyrkinyt Suomi toki päätti tappaa menestyvän nuuskateollisuutensa. Aivan järjetöntä, huomioonottaen että maan talous on vientivetoinen ja suomalaisilla nuuskatuotteilla oli tuolloin kovaa vientiä juuri Ruotsin ja Norjan suuntaan. Vähemmän yllättäen suomalainen nuuska toi kaivattua varianssia paikallismerkkeihin. Vielä hullumaksi tuon tekee se, että poikkeuslupa olisi aivan varmasti irronnut Ruotsin avustuksella, samoihin syihin vedoten. Katseli asiaa nimittäin miltä kantilta tahansa, kuulumme osittain saman kulttuuriperimän piiriin. Vaikka kantaväestön kieli ei olekkaan germaaninen.

Vaikka EU:lla on ollut laajemmassa kuvassa selvästi euroopan mannerta rauhoittava vaikutus, vuosisatoja jatkuneet sodat resursseista ja maa-alueista jne. ovat loppuneet kun ollaan todettu että se nyt vaan tulee paljon halvemmaksi ja mukavammaksi kaikille kun tehdään nää hommat kaupanteon ja kapitalistisen kilpailun kautta eikä aseellisesti vallaten.

Siitä huolimatta tällainen jäsenvaltioiden heikoimpien asemaa merkittävästi heikentävä ja vientivetoisen talouden elpymistä torpedoiva lainsäädäntö pitäisi jättää joko noudattamatta, tai EU:n toimintaan on saatava muutos.

Muuten en näe muuta järkevää suuntaa, kuin tilanteen kaartaminen Fixitin suuntaan. Vaikka se tosin tarkoittaisi välittöminä vaikutuksina aivan järisyttäviä hyvinvointimenetyksiä ja siitä toipuminen kestäisi vuosikymmeniä. Toisaalta, ei ehkä realistinen ehdotus nyky EU:n rakenteen mukaisesti. En muista tarkkaan, mutta saattaa olla että Schengen-soppareista huolimatta tulis EU:n suuntaan merkittävät tariffit ja tullaushommat Suomesta muualle eurooppaan vietäessä. Mikä olisi vientitaloudessa sama asia kuin kansallinen itsemurha. Varsinkin kun toi idän karhu on iloisen juopon sijaan nyt täysin psykopaattisen tyrannihallitsijan näpeissä. Jos ei heti, niin vähintään viiveellä. EU on selvästi vindiktiivinen keskushallinto jos päättääkin yhtäkkiä että ei alakkaan sen kanssa. Ei tällaiseen tarvitse nyt ryhtyä tietenkään pelkästään sen nuuskan takia.

Olen varma että näitä vastaavia virityksiä löytyy paljon juuri moraalihysteriaan tai johonkin muuhun vastaavaan täysin arveluttavaan ja ehdottoman kyseenalaiseen perusteeseen vedoten tehtynä, jos jaksaisi kaivaa. Kuten nyt vaikka kaikki erilaiset protektionistiset liikehdinnät EU:n ulkopuolisen kaupan suuntaan.

Ja pidän tuota nuuskan myyntikieltoa ja nuuskatehtaiden suljettavaksi määräämistä myös täysin perustuslain vastaisena päätöksenä. Se rikkoi olennaisesti elinkeinovapauden ja yksityisomaisuuden suojaa.

Nämä ovat länsimaisen liberaalin markkinatalousvetoisen maan peruspilareita, ja niiden murtaminen vain sen takia että päästään myötäilemään keskieurooppalaisia moraalihysteerikkoja on anteeksiantamatonta.

Suomen valtio on aika paljon tulonmenetyksinä velkaa entisille nuuskatehtailijoille.

Ps. Tämänkin aamupakinan teille tarjosi Tornio-jokilaaksosta luukutettu vahva suutupakkapölli. Pärisee ja toimii. Erittäin hyvä näin ADHD:n näkökulmasta. Nikotiini on oikein käytettynä hyvä psykostimulantti. Vähentää omaa tarvetta synteettisiin sellaisiin.

Kirjoittaja on Oululainen Liberaalipuolueen aktiivi ja mielenterveyskuntoutuja joka haluaisi olla suoraan vastuussa omasta kehostaan, ilman että keskushallinto yrittää triviaalidespotistisesti säädellä sitä mitä hän kehoonsa työntää, mieluiten niin että tämän keskushallinnon toiminta ei vaaranna yhteiskunnan heikoimpien asemaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Älä kutsu tuota pakinaksi. Pakina on lyhyt, kevyehkö ja huvittava kirjoitus (Wikipedia). Tämä kirjoitus on (ainakin keskimääräiseen Puheenvuoron artikkeliin verrattuna) melko pitkä, sisältää erittäinkin painavaa asiaa eikä ainakaan minua huvittanut yhtään vaan päinvastoin, sai huonolle tuulelle, koska nuuskan kieltäminen on niin kertakaikkisen typerää.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Suomessa kiellettiin nenänuuskan myynti vaikka EU ei sitä vaatinut.

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ja nyt tilanne on tämä:

Lapset käyttävät jo kerran käytettyä ja uudelleen kuivattua nuuskaa – THL ei ole koskaan kuullut vastaavasta

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/20180530220098125...

Käyttäjän SakariHelke kuva
Sakari Helke

Näinhän se menee. Tässä aihetta sivuava kommentointini Lahden huumeongelmaan:
https://www.youtube.com/watch?v=GZY4RCgZLjA

Toimituksen poiminnat